ALBIINO-ORAVIA JA SUKLAAKAKKUA

Super8-hotellin aamiainen oli se valitettavan tavallinen amerikkalainen: vohveleita, donitseja, muroja yms. Salemin puolella napattiinkin sitten vain pari valokuvaa motellikylteistä ja jatkettiin samantien albiino-oravien Olneyhin IL, jossa voisi haukata jotain vahvistusta.

5. päivän etappi Salemista IL Jeffersonvilleen IN ajettiin teitä numero 50 ja 150. Molemmilla oli tosi rauhallinen liikenne ja matka eteni jälleen joutuisasti.
Osavaltion vaihtuminen, myös aikavyöhyke vaihtui, ei vaikuttanut maisemaan ennenkuin saavutimme kaupungin nimeltä Shoals. Silloin peltoinen tasamaa muuttui hetkessä metsäiseksi, mutkikkaammaksi ja oli myös korkeusvaihtelua. Hetkittäin alue muistutti hyvinkin paljon saksalaisia maisemia.

Olneyssa poikettiin ensin kaupungintalolle tiedustelemaan paikkaa, jossa valkoisia oravia voisi varmimmin tavata. Luukulla palveleva rouva kyseli mistä ollaan ja kun kuuli, että Suomesta, päivitteli kuinka ihmeessä ollaan oravia niin kaukaa katsomaan päädytty! Tiedusteli sitten toiselta rouvalta, olisiko hänellä yhtään kotonaan. Kyllä vaan, ja hän lupautui näyttämään niitä vaikka hetikin. Niinpä seurattiin keltaista Smartia muutaman korttelin matka hänen kotipihalleen. Keväällä myrskyn jäljiltä orvoksi jääneitä vikkeliä oravia oli kolme sijoitettuna häkkiin ja niistä saatiin muutama kuva napsattua.

Perheen koirakin vaati osansa huomiosta ja toi pallonsa heitettäväksi.

Kiiteltiin kovasti hyvästä palvelusta ja käytiin vielä lisäaamiaisen jälkeen City Parkissa kokeilemassa onneamme, josko luonnossakin albiinoon vielä törmättäisiin. Tavallisia ruskeita nähtiin useita ja oltiin jo aikeissa luovuttaa, kun sattumalta bongattiinkin sellainen valkoinen yksilö !

Oravaseikkailun jälkeen matkalla Indianan puolelle West Baden Springs-hotelliin iltapäiväteelle, pysähdyimme hetkeksi  jo aikaisemminkin mainitussa Shoalsissa autokaupan pihalle ja vaihdoimme pari sanaa "Butchs Classics"-liikkeen myyjän kanssa. Heiltä on menossa autoja myyntiin Auburnin autohuutokauppaan, siihen samaan, joka kuuluu tämänkin roadtripin kohteisiin !

 

Teehetki vietettiin upeissa puitteissa (maailman 8. ihme?), mutta palvelun taso oli kaikkea muuta kuin erinomaista. Kun kakkupaloja pitkän odottamisen jälkeen vihdoin pöytään tuotiin, toista tilattua eli juustokakkua ei ollutkaan saatavilla. Tilalle tarjottiin pähkinävoikakkua, no way ! Teekin oli siinä vaiheessa jo jäähtynyt (jos oli kuumaa ollutkaan?!) Saatiin lopulta toinenkin pala suklaakakkua ja uutta kuumaa teetä, kun tarjoilijoita hääri ympärillä jo kaksikin tilannetta kovasti pahoitellen. Kokemus kustansi 29.96 $ ja tippiä ei kyllä jätetty, not a chance, no 4 centtiä kuitenkin...     Kaikenlaista ja monenmoista. 

Reitillä kulki pari erikoisempaakin kulkuneuvoa, Amish-pariskunta hevoskärryineen ja "uudenkarhea" traktori.

Hotellina Jeffersonvillessä on siisti loppuvuonna 2009 avattu Days Inn & Suites. Taitaa muuten olla koko reissun halvin, 2 yötä yhteensä 88.78 $ eli alle 65 €.
Ruokapaikkana tällä kertaa Texas Roadhouse. Hieman hektinen fiilis, tuntui olevan suosittu paikka, mutta hyvä ruoka ja nopea palvelu. Kiitos vinkistä, Jack & Daisy ! Alkusalaatti oli runsas ja raikas, juomana kuvassa virkistävä Frozen Strawberry  Margarita.

ROUTE 66 IL osa 2

Maanantaiaamu valkeni jälleen aurinkoisena ja lämpimänä. Sää on suosinut, mutta lämpö jatkaa nousuaan, Louisvilleen KY on luvattu jo tuskaiset 37 astetta torstaiksi, huh hellettä.
HI Expressin aamiainen oli selvästi runsaampi kuin mihin täällä yleensä on tottunut. "Kirjastossa" oli tarjolla tavanomaisten leipien, muffinsien yms lisäksi mm paistettua kananmunaa, jauhelihapihvejä sekä kylmää maitoa ja jogurttia. Aulassa oli esillä jo lähes valmiin, 2,5 miljoonaa dollaria maksavan ulko- ja sisäpuolisen uudistuksen suunnitelma.

Matka jatkui kohti Salemia Lincolnin, Williamsvillen ja Springfieldin kautta. I 55 ja route 66 ovat tällä välillä pitkälti samaa tietä, joten matka eteni melko jouhevasti.
Lincolnissa (nimetty Abrahamin mukaan) sijaitsee Guinnesin ennätyskirjaankin maininnan saanut nähtävyys, Railsplitter Covered Wagon.

Williamsvillessä taasen on route66-esitteissä valokuvauskohteeksi suositeltu, "keräilijän unelma", Die Cast Auto Sales. Mutta se on nykyisin suljettuna ja oli ulkopuolelta aikamoinen pettymys. Ikkunasta näki hieman sisälle ja siellä tavaraa vaikutti kyllä olevan. Kyltin mukaan paikka on auki 24 h paitsi silloin, kun on kiinni !

Springfieldissä lounastettiin tikkucorndogit suositussa route66-dinerissa nimeltään Cozy Dog Drive-Inn. Alunperin oli tarkoitus poiketa katsastamaan myös Shea's Gas Station-museo, mutta se on suljettu tietysti nimenomaan maanantaisin.

Maissikoirien jälkeen suunnattiin kaakkoon ja Salemiin. Navigaattorin mukaan nopein reitti olisi ollut St Louisin kautta runsaan puolentoista tunnin ja n 230 km pituinen, sekä lyhin 170 km, mutta lähes 3-tuntinen. Päätettiin kulkea oman mielen mukaan paperikarttaa seuraten ja jätettiin laitteeseen se lyhyempi reitti päälle. Valitsemamme tiet olivat I 55 - 127 - 185 - 51 - 50 (navi olisi ohjannut muutaman kerran pikkutielle). Liikennettä ei ollut juuri nimeksikään ja saavuimme perille alle 2 tunnissa ! Majoitus ihan käypässä Super8:ssa ja ilta-ateriointi viereisessä Applebee's-ketjuravintolassa.

ROUTE 66 ILLINOIS

Chicagon pilvenpiirtäjät pienenivät taustapeilissä, kun käänsimme auton keulan kohti etelää ja annoimme V8:n kehrätä. Tällä kertaa kulkupeli tarjoaa Matlock-tunnelman, auto on eläkeläisten suosima Mercury Grand Marquis. Kokoa on, mutta ulkonäkö ei häikäse edes kirkkaassa auringonpaisteessa.

Matka eteni aluksi highway 55:ttä pitkin, josta siirryttin historic route 66:lle hieman ennen Jolietia.
Päivän ainoa välietappi oli tietenkin Pontiac-nimisessä pikkukaupungissa, jossa kohteena erityisesti kuukausi sitten avattu Pontiac Oakland Automobile Museum. Siellä nähtävää riitti harrastajalle, esillä oli todellisia  klassikoita. Esim. Catalina '63 421 SD; GTO '66 Tin Indian; Firebird '68 400 RA II !

Omistajan kanssa tuli tovi jutusteltua, hän kertoi aloittaneensa Pontiac-aiheisten esineiden keräilyn 18-vuotiaana ollen nyt 51. Esillä oli merkkiin liittyen pienoismalleja, kirjoja, lehtiä, esitteitä sekä runsaasti erilaista esineistöä. Tuotteita oli myös myytävänä ja mukaan lähtikin mm muutama alkuperäinen autoesite.

Museokierroksen jälkeen nautittiin maistuva salaattilounas viereisessä Bernardi's-ravintolassa. Nuori naistarjoilija oli kovin kiinnostunut kuulemaan mistä ollaan kotoisin, kun kuuli meidän puhuvan suomea. Väitti tietävänsä missä Suomi sijaitsee ja kertoikin annoksia tuodessaan tarkistaneensa sen puhelimellaan. Hän halusi  vielä tietää millaista meillä esim. ruoka on verrattuna Yhdysvaltoihin, koska itse ei ollut edes Euroopassa käynyt.
Lopuksi kierrettin kuvaamassa rakennuksia, joiden seiniin oli maalattu upeita kuvia. Maalaukset oli tehty 4 päivässä ja niitä oli yhteensä 19.

Matka jatkui Normal/Bloomingtoniin ja siellä Holiday Inn Express-hotelliin, josta saimme varatun huoneen sijasta paremman luokan executive-version (n.45m2, jacuzzi, 2xTV). Se on Priority Clubin jäsenille kuuluva etuus, jos hotellissa on tilaa.

Klassikkoiltaa jatkettiin vielä vanhan mallin mukaisesti restauroidussa Normal-elokuvateatterissa, Sunset Boulevard elokuvan parissa. Mainosten sijaan aluksi näytettiin Looney Tunes piirroselokuva. Lippu maksoi 6 dollaria, juoma ja popcorn-annokset dollarin kappale.
Teatteria pyöritti joukko vapaaehtoiseläkeläisiä ja herätimme jälleen uteliaisuutta kameramme kanssa buffetissa. Elokuvan "esittelijä" kertoikin sitten koko yleisölle, että paikalla on vierailijoita kaukaa Suomesta saakka!

SUNDAY MORNING SPECIAL

Jetlag alkaa hellittämään tuli nukuttua peräti 5 tuntia putkeen.
Blogipäivityksen jälkeen haukkaamaan perinteistä jenkkiaamupalaa, munia ja pekonia.
Paikkana oli Lou Mitchell's diner, jossa jo aamukahdeksan aikaan oli melkoinen kuhina.

Aamupalan jälkeen oli vuorossa neljännesmaili (402m) kohti taivasta, hissillä matka
taittui 60:ssä sekunnissa.
Paikkana oli Willis-tower ja kerros 103, josta aukeaa mahtavat näkymät yli Chicagon ja vähän pidemmällekin.
Rakennus oli aikoinaan 25 vuotta maailman korkein rakennus.

Samalta suunnalta näiden kanssa löytyi Union Station, jossa on kuvattu pätkä Lahjomattomat (The Untouchables)-elokuvaan.

CHICAGO

Oli tuuria, että lentopäivä oli ennen Irene-hurrikaanin USA:n itärannikollle saapumista, uutisten mukaan maan lentokentillä on nyt melkoiset hässäkät.
Lentokentältä ajettiin lähes suoraan hotelliin, matkalla poikettiin vain pikaisesti Kozy's pyöräilyliikkeessä Michigan avenuella. Alueella näkyi useita perinteisiä amerikkalaisia pientaloja.

Hiljattain kunnostetusta hotelli Kimpton Allegrosta oli varattuna "Summer in the city"-paketti, joka sisältää kahden yön majoituksen lisäksi autopaikoituksen, yhteensä n. 345 $ (=240 €). Auto jätettiin paikoituspalvelun huoleksi ja intialaisperäinen huonepalvelija, lempinimeltään tri Zhivago, toimitti laukut huoneeseemme 10. kerrokseen. Liittyminen ilmaiseen jäsenklubiin takasi nopean ilmaisen nettiyhteyden, 10 $ voucherin baarikaapin tarjontaan sekä itse toivoman lehden aamuisin huoneeseen.
Hotelliketju tarjoaa kaikille asiakkailleen iltaisin aulassa parin tunnin ajan ilmaisia viinilasillisia, tarjolla myös olutta. Molempina iltoina on käyty maistiaisilla, tuntui olevan tosi suosittua muidenkin vieraiden keskuudessa.

Perjantai-iltana tutustuttiin lähistöön eli teatterialueen kortteleihin, syötiin pikaruokaa ja poikettiin Tilted Kiltissä, jonne tarjoilijaksi aikovan pitää olla ns. muodollisesti pätevä. Fireball cinnamon viskiä kokeiltiin yömyssynä, jonka kyytipojaksi sopii esim. Mark's hard lemonade. Tätä kanelilla maustetua viskiä ostettiin,  talvi-iltojen lämmikkeeksi paikallisesta liquor storesta, ruskeaan paperipussiin pakattuna kuinkas muuten.
Myös Millenium Parkin Cloud Gate eli the Bean = papu tallennettiin kameralla. Sen pinnalta heijastuu hauskasti pilvenpiirtäjien silhuetit.

Lauantaiaamu aloitettiin jo kahdeksalta, ennakkosuunnitelmien mukaisesti, lämpimässä säässä ja suht' hiljaisessa suurkaupungin keskustassa tutustuen puolitoista-tuntisella laivakierroksella Chicago-joella ja Michigan-järvellä rakennusten arkkitehtuuriin. Valinta ei ollut  lainkaan huono ja näkymät varsin huikeat.

Vanhoja pienempiä taloja sijoittuu kookkaiden ja korkeiden rakennusten sekaan siellä täällä. Chicagon keskusta vaikuttaa tosi hyvältä matkakohteelta, sitä voi huoletta suositella muillekin.
Hotellin sijainnin ansiosta joka paikkaan olemme päässeet kävellen. Joukkoliikennekin näyttää sujuvalta, jos haluaa vähän kauemmaksi ytimestä. Shoppailumahdollisuuksia ja ravintolatarjontaa on varmasti jokaiseen makuun. Omat hankinnat täältä keskittyivät lähinnä tuliaisiin. Hinnatkin ovat tämän hetkisen valuuttakurssin vuoksi aika sopivat.

Iltapäivä elvyttiin auringonpaahteelta suojassa hotellihuoneessa ja ruokapaikaksi alkuillasta valittiin La Sallen ja Randolphin kulmassa sijaitseva ravintola 312. Listalta valittiin 3 ruokalajin menu, joka lähenteli jopa gourmet-tasoa. Ateria maksoi 100 $ eli n. 70 € juomineen ja tippeineen.
Myöhemmin illalla käytiin katsomassa Buckingham Fountain suihkulähde, joka on tuttu Pulmuset-sarjan alkutunnuksesta.

.

PERILLÄ

Tulomatka sujui jouhevasti ja ilman yllätyksiä, ei sumua eikä muitakaan viivästyksiä. Check-in tehtiin jo kotona eikä kentällä tarvinnut kuin jättää laukut drop-off-tiskille. Tampere-Tukholma-reitti kesti 55 min ja runsaan 3 tunnin odotuksen jälkeen SAS:n lento Chicagoon vei 9 tuntia.

Verrattuna viimevuotiseen saksalaisen Lufthansan Frankfurt-Dallasin 11 h lentoon arvosana jää ruotsalaiselle selkeästi  huonommaksi. Jalkatila turistiluokassa vaikutti pienemmältä ja istuma-asento pystymmältä (konetyypistä johtuen?). Myös henkilökunta oli hieman yrmeän oloista ja tarjoilutaso heikompi, ateria oli tosin ihan hyvä tai voisiko jopa sanoa, että maukas: lämminsavulohisalaatti, lihapullat muusilla, kasviksilla ja puolukkahillolla (tai kalavaihtoehto), näkkileipä, sämpylä ja jälkiruokana jogurtti-keksimuruhässäkkä. Lisäksi tarjottiin kerran pähkinöitä sekä loppumatkasta juustosämpylä ja mehu, ateriajuomien lisäksi lentoemot kulkivat välillä tarjoamassa lämmintä! pullovettä.

SAS tarjoaa kylläkin parempaa Economy Extra-luokkaa, jos pörssi kestää. British Airways:n Lontoo-Miami on vastaavassa luokassa kokeiltu 2006 ja toimiihan se, mutta hintataso on siitä huomattavasti noussut (silloin n. 900 €/hlö edestakaisin sis. Helsinki-Lontoo).

USA:n päässä maahantulomuodollisuudet sujuivat nopeasti tällä kertaa.
ESTA-hakemus täytyy olla voimassa ja sen saa tehtyä netissä. Hakemuksen saa kahdeksi vuodeksi kerrallaan ja se maksaa tällä hetkellä 14 $. Sen lisäksi koneessa täytettiin tullia varten lomake, jossa selvitetään maahan jäävä tavara ja sen arvo eli eipä turistilla semmoista juuri kai ole.
Sitten virkailijan "käsittely" eli otetaan kasvokuva, skannataan sormenjäljet sekä vastataan muutamaan kysymykseen, kuten mihin menossa, kuinka kauan viivytte maassa yms ja "Have a nice stay" -toivotukset.

Laukkujen saamisen jälkeen bussilla, joka firmalla omansa, autovuokraamoon ja se on siinä, roadtrippi voi alkaa!

MATKAINFOA

Edestakaiset lennot Tampere-Tukholma-Chicago otettiin tällä kertaa SAS:lta.
Kokonaislentoaika koneenvaihtoineen ja odotuksineen on mennessä vajaa 14 h ja tullessa 10 ja 1/2 h.
Autonvuokraus hoidettiin  AutoEuropesta, jonka kautta vuokraamoksi valikoitui edullisimpana jälleen Dollar.
Navigaattori USA:n kartalla saatiin lainaksi jo Suomesta.

Reitille kertyy matkaa runsaat 3000 km ja etappien väliset ajomatkat vaihtelevat 60-420 km välillä.
Osavaltioita bongataan kuusi: Illinois, Indiana, Kentucky, Ohio, Pennsylvania ja New York. Michiganissakin (7.) saatetaan poiketa, rajan lähellä kun joka tapauksessa ajellaan. (Reittikartta blogin alaosassa.)
Aikavyöhyke vaihtuu siirryttäessä keskiosasta (Illinois) itäpuolelle ja päinvastoin.
Kanadan rajalla käydään kääntymässä Niagaran putouksilla Buffalon NY lähistöllä.

Matkan aikana on 18 hotelliyöpymistä, jotka nekin on  varattu totuttuun tapaan etukäteen netissä. Näin ei tarvitse tuhlata aikaa ja energiaa yösijan etsimiseen paikan päällä, vaikka majoituksia onkin tarjolla yleensä varsin runsaasti.
Iso osa on tutuista ja hyviksi todetuista ketjuista, kuten Holiday Inn, -Express ja Super8. Uusina tuttavuuksina testataan Days Inn- ja Baymont Inn-hotelleja/motelleja.
Kahden yön pysäyksiä on 7 ja yhden yön 4, joten joka päivä ei olla tien päällä.
 
Heti matkan alussa asetutaan viikonlopuksi hotelli Kimpton Allegroon Chicagon keskustaan.
USA:n kolmanneksi suurimmasta kaupungista (lähes 3 milj. as.) on jo varattu ensimmäiseksi aamuksi jokiristeily, jolla tutustutaan downtownin arkkitehtuuriin.
Myös liput White Soxin baseball-otteluun matkan lopussa on hankittu ennakkoon.

Muutamat autotapahtumat ovat vaikuttaneet reitin valintaan, esim  ACD-Festival Auburnissa IN. Siellä järjestetään mm 4-päiväinen autohuutokauppa.
Käyntikohteisiin kuuluu myös Akronissa OH sijaitseva Summit, jossa jenkkiautoharrastajaa odottaa "pari" etukäteen tilattua pakettia.

Muuta mahdollista matkan varrelta:
-pätkä Illinoisin Route66:a Chicagosta Pontiacin ja Normalin kautta Springfieldiin
-albiino-oravia Olneyssa IL
-Rock & Roll Hall of Fame-museo, Cleveland OH
-Amish-alue Pohjois-Indianassa